Etusivulle

Yhtye

Ilkka Alanko

Yhtyeen laulaja(kitaristi) ja keulahahmo. Vastaa kaikista Ruusujen sanoituksista ja osallistuu myös sävellystyöhön. Rakastaa esiintymistä ja viihtyy lavalla, koska ”siellä on yleensä niin kodikasta”. Ilkka aloitti musiikkiharrastuksensa jo neljävuotiaana ”oli pakko kun isä pisti viulun käteen”. Nuoruusvuosien myötä klassinen väistyi rockin tieltä ja lukion päätyttyä Ilkka pääsi toteuttamaan unelmaansa: Keskittämään kaiken aikansa ja voimavaransa rakastamaansa yhtyeeseen, jonka nimi on Neljä Ruusua.

  • eläinten ystävä
  • tykkää oluesta ja saunomisesta
  • ei käytä lihaa, kofeiinia eikä tupakkaa
  • harrastaa koripalloa Hedelmäkori –nimisessä joukkueessa
  • viettää aikaansa ”aina sopivan tilaisuuden tullen” Eestissä.
  • lempitelevisio-ohjelma uutiset

Kode Koistinen

Rokkarin perikuva, boheemi taiteilija. Täyttää karismallaan suuremmankin huoneen. Lahjomaton tyyliniekka, jota myös muut yhtyeen jäsenet käyttävät makutuomarina stailikysymyksissä. Soittaa suurella sydämellä ja saa vähemmälle huolenpidolle jääneet soittovehkeetkin soimaan taivaallisesti. Säveltäjänero, jonka melodian- ja harmoniantaju on omaa luokkaansa. Koden riffipankki on maan arvokkaimmaksi rankattu, eikä turhaan!

  • suosikkielokuva Scar face
  • suosikkinäyttelijä Al Pacino
  • lempitelevisiosarja Melrose Place
  • lempiharrastus syöminen ja juominen
  • lempipaikka Espanja
  • pahe törsääminen

Lade Laakkonen

Maailman leppoisimman miehen tittelistä kilpaileva Lade Laakkonen ei turhia hötkyile. Tämä karjalainen rauhanlähettiläs tuo tullessaan aimo annoksen positiivista värähtelyä ja rakkautta, minne hän ikinä saapuukin. Rauhallisuutensa vastapainoksi hän hakeutuu tilaisuuden tullen vauhdin pariin, ainakin kuvitteellisella tasolla. Lade on nimittäin intohimoinen formulafani! Muusikkonahan tämä herra tunnetaan. Käsittämättömän hyvän svengin omaava luonnonlahjakkuus on kaikessa vaatimattomuudessaan itse musikaalisuus! Kannattaa kuunnella.

  • lempiruoka paistetut muikut
  • suosikkielokuva Bensaa Suonissain
  • onnennumero 14
  • lempiväri siniharmaa
  • diggaa Curtis Mayfieldiä
  • motto "yhet viel otetaan ja sit lähetään"

Kämy

Yhtyeen rumpali. Rummuttaa aina kun mahdollista, aikaa ja paikkaa katsomatta. Valmistautuu huolella jokaiseen esiintymiseen hartaalla henkisellä latautumisella sekä perusteellisilla fyysisillä, varsinkin käsiin kohdistuvilla harjoituksilla. Yhtyeen arkistovastaava, joka paneutuu myös orkesterin kuvamateriaalin laadun tarkkailuun. Hallitsee parhaiten bändin jäsenistä moderniin tietojenkäsittelyyn tarvittavia laitteita. Höpöttää lähes taukoamatta. Harrastaa pitkiä juoksulenkkejä. Vetäytynyt pääkaupunkiseudulta Perttelin rauhaisiin maisemiin. Mukava mies.

  • lempiruoka fetasalaatti (yhtyeen ainoa oikea kasvissyöjä)
  • suosikkielokuva a Beautiful Mind
  • lempiväri valkoinen
  • onnennumero 7
  • diggaa Bowieta ja Beatlesia
  • kysymykseen ”missä olet kymmenen vuoden päästä?” hän vastaa ”rummuttamassa jossain”